Kärkipisteet, yhdistykää!

Kevät on juossut ohitse jostain takavasemmalta, kun olen suunnitellut neuleohjeita (niistä kuulette lisää kesäkuussa, kun ne julkaistaan). Niinpä nyt oli korkea aika neuloa jotain rentoa aivotonta, ihan vaan, koska se olisi kivaa.

Aloitin loppukesästä langanostolakon, jota kesti tammikuun loppuun asti. Ja koko sen ajan hakkasin päätä seinään, kun Pom pom laitteli someen toinen toistaan kuolattavamman näköisiä Donegal-vyyhtejä ihanissa pastelliväreissä. Tiesin tasan tarkkaan, mitä ainakin ostan lakon päätyttyä. Niinpä keväisellä Kuopion-reissulla tuli pyörähdettyä erinäisessä putiikissa ja kannettua sieltä vyyhti jos toinenkin Donegalia kotiin.

Tiesin, että haluan turkoosista, vaaleanpunaisesta ja harmaasta ainaoikean, raidallisen huivin. Mahdollisesti jonkun Stephenin huivin. Olin rakastunut Instagramissa tähän yksilöön, jossa yhtenä lankana olikin juuri samainen vaaleanpunainen Donegal. Hetken aikaa huivivaihtoehtoja selailtuani annoin periksi ja totesin, että jos huvittaa apinoida, niin apinoidaan sitten kunnolla. Niin, että päädyin sitten Vertices unite -huiviin.

Huivi on tosi hauska neulottava. Siinä tehdään pala kerrallaan erilaisia kolmioita ja suunnikkaita levennyksin/kavennuksin tai lyhennetyin kerroksin. Osa palikoista on kahdella värillä raidoitettuja ja osa yksivärisiä. Lopuksi koko komeus ympäröidään i-cord -reunuksella.

Vähän piti kapinoida ohjeistusta vastaan. Huivissa käskettiin vähän väliä jättää edellisen osion silmukoita jämälangalle odottamaan, mutta minusta se oli kertakaikkisen turhaa. Hyvin ne puikoille mahtuivat, kunhan vaan mietti hetken, että mihin suuntaan puikkoja seuraavaksi tarvittiin. Olkoonkin, että sitten huivia ei päässyt levittelemään ihaillakseen sen valtavuutta kesken neulomisen.

Lisäksi tässä oikeasti olisi ohjeen mukaan viittä eri väriä, mutta metrit riittivät justiinsa kolmiväriseen versioon. Huivissa on tarjolla pieni ja iso koko, joista halusin ehdottomasti lähteä shlanket -linjalle (shawl+blanket, eli huivipeitto). Ohjeen mukaan isompaan kokoon riittäisi juuri alle 1200 m, jolloin kolmellakin vyyhdillä pärjää. Vähän piti kyllä varmistuslaskea, että mitenkäs päin nämä värit on sitten aseteltava, jotteivät lopu kesken.

Tämän oli tarkoitus olla rentouttava neulomus kaiken maanisen neulesuunnittelun välissä, mutta ihan täysin en onnistunut. Kävi niin, että joka toisen osion kohdalla minulla oli vain kauhea kiire saada jo valmista ja päästä seuraavan työn kimppuun, ja joka toista osiota neuloin rennosti ja nautiskellen. Noh, puolet oikein.

Huivista tuli ihan hirvittävän ihana. Ei näy pastelliselle villitykselle loppua. Muistan vielä, kuinka viitisen vuotta sitten pastellinen mintunvihreä oli kirosana. Nyt se on parasta maailmassa. Maailma muuttuu Eskoseni.

Neulisti